puuhaa Peukkulassa & uudet lenkkarit

Ilmat ei ole kuluneen viikon aikana hellineet auringonpalvojia ihan niin paljon kuin alkukesästä, joten Minealle on saanut keksiä kaikkea muuta puuhaa puistoilun sijasta. Eilen päätimme lähteä käymään PEUKKULASSA, se kun sijaitsee niin kivasti kävelymatkan päässä meiltä. Kesäkaudella Peukkulan pihalta löytyy erilaisia hauskoja satuhahmoja, jotka keskivät lapsille kaikenlaista kivaa ohjelmaa sekä perinteiset kiipeilytelineet, pomppulinnat, polkuautot, trampoliinit ym. Me pääsimme lähtemään vasta iltapäivällä, jolloin satuhahmot ovat jo vetäytyneet iltapuuhiinsa, mutta sisäänpääsy on alle 2-vuotiailta ja aikuisilta ilmainen.
  
Olimme liikkeellä melkoisella porukalla, kun Minean kummitäti tuli kyläilemään ja vanhempani ja veljeni lähtivät myös seuraksi. Loppujen lopuksi osa meistä aikuisista vietti telineissä ja härveleissä ihan yhtä paljon aikaa kuin Mineakin, joten on siellä Peukkulassa puuhaa aikuisillekin. 🙂 Joskus paikalle olisi kiva lähteä retkitunnelmissa ja pakata mukaan eväät tai syödä Peukkulan omassa ravintolassa hampurilaisia.
 
Satuhahmojen asumuksista löytyy kanoja, pupuja ja lampaita, mutta me näimme tällä kertaa ainoastaan määkivät lampaat. Satuhahmot olisi myös hauska nähdä joskus, vaikka luulen kyllä, että Minea voisi vähän pelätä merirosvoa, peikkoa ja noitaa. Kaikkein eniten Minea tykkäsi pomppulinnasta ja trampoliinista, ja mietimmekin että jo ensi kesänä meillekin varmaan on hankittava pieni trampoliini takapihalle.
  
Nyt pari viikkoa Minean kanssa päivittäin touhuttuaan vanhempani on nähneet, kuinka kova tyttö Minea on touhuamaan ja juoksemaan paikasta toiseen. Piipahdimme aiemmin tällä viikolla Stadiumissa ja isovanhemmat oli ehdottomasti sitä mieltä, että Minealle on saatava ihan kunnon lenkkarit eikä kaapista löytyvät kolmet tennarit ole riittävät (liekö asiaan vaikutusta myös sillä, että isäni on urheiluvalmentaja..;)). Niinpä mukaan sitten lähti pinkit Adidakset, ainoat tyttömäiset lenkkarit, jotka Minean koossa löysimme. Kengät osoittautui Minealle kovin mieluisiksi, sillä tänäänkin aamupuurot syötiin toisessa jalassa pinkki Adidas ja toisessa itse jalkaan saatu vaaleanpunainen Crocsi. 🙂
 
Miten teillä on viikonloppu sujunut? Vielähän tässä on sunnuntaita jäljellä ja sitä ehtisi tehdä vaikka mitä, mutta tänään meillä laiskotellaan. Kunhan Minea herää uniltaan lähdemme me kaupunkiin pirtelölle kummitädin kanssa ja illalla aion katsoa netistä itsekseni elokuvaa, kun mieheni on ollut torstaista asti polttarireissussa poikien kanssa. Viimeisimmät havainnot oli Kilpisjärveltä, josta suuntana oli vielä käydä Norjan puolella, joten ei taida miestä näkyä kotiin vähään aikaan..

0 Comments

  1. Omppu kesäkuu 16, 2013

    Tuolta samaisesta puistosta juuri kotiuduttiin, kaikki ilo irti lähipuistosta! 🙂 kun ostaa tuonne aamupäivällä liput, ovat ne voimassa vielä seuraavankin päivän eli rahalla tulee kyllä vastinetta siinäkin mielessä 🙂

    Vastaa
    • Melina / Minishow kesäkuu 16, 2013

      Huomasinkin tänään Peukkulan sivuilta, että liput on tosiaan voimassa kaksi päivää, jolloin se vähän alle 20 euron hinta ei tunnukaan niin pahalta. Toisaalta Minealla menee kyllä uniaikakin niin, että saa nähdä ehitäänkö koskaan ennen neljää paikalle. 🙂

      Vastaa
  2. Annika /Karkkipurkki kesäkuu 16, 2013

    Kuulostaapa kivalta paikalta tuo Peukkula! Ja söpöt on lenkkarit 🙂

    Vastaa
    • Melina / Minishow kesäkuu 16, 2013

      Peukkulassa meillä tuli käytyä tosi usein talvella varsinkin, kun oli kova pakkanen. Koko talviajan alle 2veet pääsee sisään ilmaiseksi ja siellä viihtyy jo melko pienetkin lapset.

      Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.