Nooan huoneessa

Nooan huone on meidän kodin pienin makuuhuone, noin 9m2, ja itse asiassa jopa vaatehuoneesta tuli puolivahingossa isompi neliöiltään, sillä säilytystilalle oli tarvetta. Kaikkialta löytyy yhä edelleen pahvi- ja muuttolaatikoita sekä keskeneräisiä hommia, mutta olen vähitellen aloittanut pohtimaan sisustusta niin pitkälle kuin sitä nyt on mahdollista miettiä heti muuton jälkeen. Kummassakin lastenhuoneessa on yksi seinä päällystetty vanerilla, joten en ole osannut niihin ainakaan tässä vaiheessa ajatella mitään sen ihmeempiä tehosteseiniä tai teemajuttuja muutenkaan. Toiveissa olisi raikkaan skandinaaviset huoneet, joissa selkeästi näkyisi se, että kyse on lastenhuoneesta, mutta tavarat kuitenkin pysyisivät paremmin järjestyksessä (ja olisivat lasten itse helposti otettavissa) kuin entisessä kodissa, jossa jättimäisten sekatavaralaatikoiden uumenista oli lähes mahdotonta löytää etsimäänsä ilman että räjäytti koko laatikon lattialle. Väriä saa olla lasten omien toiveiden mukaan, pari maalipurkkia käytiinkin jo Minean kanssa viikonloppuna hakemassa muutamaa kaappia varten.

Huoneiden täyttäminen tuntui olevan kaikkein helpoin aloittaa juurikin tästä Nooan huoneesta. Ehkä siksi, että huone on sopivan pieni tila niin ettei sen sisustamisessa ole kovin monia vaihtoehtoja esim. kalusteiden sijoittelun suhteen, ja huoneeseen tarvittavat toiminnot määrittivät valintoja aika pitkälle. Täytyy olla sänky, pienelle pojalle sopiva työskentelytaso, sopivasti säilytystilaa leluille ja paljon tyhjää lattiapintaa, jolla ajella junaradalla ja autoilla. Kahdella seinällä on oviaukko ja kolmannella kaksi koko seinän peittävää ikkunaa, mikä tarkoittaa sitä että vaneriseinä on ainut ehkä seinä, ja sille oli mielestäni loogisinta sijoittaa sänky. Sängylle jää täydellinen paikka ennen vaatehuoneen oviaukkoa ja vaneriseinää vasten, jolloin vaneri samalla toimii kivasti tehosteena sängynpäädylle.

Tähän saakka Nooa on nukkunut vielä vauva-aikaisessa Stokken pinnasängyssään, mutta olin jo päättänyt, että muuton yhteydessä on aika hankkia kunnon sänky, josta poika voi turvallisesti kiivetä itse pois. Ehkä olin lykännyt sängyn vaihtoa turhankin pitkään, koska kuvittelin sen olevan isompikin projekti kun yhtäkkiä Nooa alkaa ramppaamaan sängystä pois ja takaisin, mutta kuinkas siinä kävikään, tyyppi on nukkunut yönsä ihan normaaliin tyyliin uudessa juniorisängyssään! Me valitsimme sängyksi Jollyroomin linjakkaan valkoisen JLY juniorisängyn* joka tuntui parhaalta vaihtoehdolta niin ulkonäkönsä kuin käytännöllisyytensä ansiosta. Kummallakin puolella olevat turvalaidat ovat riittävät pitämään lapsen sängyssä, niin ettei lattialle ole tarvinnut viritellä tyynykasoja edes varmuuden vuoksi. Tykkään ilmavasta ulkonäöstä ihan älyttömästi, ja sängyn saavuttua Nooan mielipiteen pystyi lukemaan suoraan siitä kiljumisen ja nauramisen määrästä. Onhan se nyt käsittämättömän hienoa saada isojen poikien sänky, ihan niin kuin siskollakin!

Nooa on viihtynyt uudessa, omassa huoneessaan yllättävän hyvin leikkimässä milloin milläkin autolla. Koska autot ja junat on kovimmalla käytöllä, on ne jätetty koriin heti oven viereen, ja vaatehuoneessa alimmassa laatikossa on läjä Duploja. Yöpöytinä toimivissa Legon säilytysrasioissa on mm Playmobileja, mutta kovin rakentavia leikkejä ei Nooa niillä vielä saa aikaiseksi. Enemmänkin leikkiminen on autoilla päristelyä pitkin lattioita tai Minean perässä juoksemista. Hellyyttävintä on se, kuinka toinen on edelleen vähän liian pieni isompien leikkeihin, mutta kuitenkin jo tarpeeksi iso tajutakseen leikin jujun ja yrittääkseen pysyä menossa mukana. Aina silti tuntuu, että Nooa on vähintään yhden askeleen perässä – paitsi sänky on pikkujäbällä nyt niin viimeisen päälle, että Mineaa tuntui vähän harmittavan nukkua vanhassa sängyssään. Niinpä tänäänkin tyttö muutti petivaatteidensa kanssa tv-huoneen sohvalle yöksi, ja jotain puhetta on ollut parvisängystä, mutta katsotaan nyt miten sen kanssa tehdään ja millä aikataululla. Jospa tästä Nooan sängystä löytyisi yhtä ilmavanoloinen parvisänkyversio, joka passaisi hyvin Minean huoneeseen..

Miten teillä parivuotiaat nukkuu? Ja joko teillä menee yöt heräämättä? Nooa yleensä herää kerran, kaksi yössä ja vaatii joko taputtelua tai syliä, mutta en ole stressannut asiasta sen enempää, koska meillä on nyt viime aikoina ollut niin paljon isoja muutoksia elämässä raksan ja muuttojen myötä. Jos teillä on jollain sängynvaihto edessäpäin, niin vinkkinä että tämä Nooan JLY juniorisänky on parhaillaan puoleen hintaan Jollyroomissa, ja muutenkin nettikaupasta löytyy laaja valikoima kaikenlaisia lastensänkyjä.

*sänky saatu blogin kautta

18 Comments

  1. Minnea/Minnean muruja 20 helmikuun, 2017

    Tosi kivannäköinen tuo Nooan sänky! Meillä on vielä pinnasänky, josta yksi laita irrotettu. Kohta varmaankin on uuden sängyn hankita edessä.
    Meidän kohta parivuotias poika nukkuu onneksi yönsä melko hyvin, ja yleensä yöllä heräämättä.

    Vastaa
    • Melina 20 helmikuun, 2017

      Meilläkin olisi saanut pinniksestä laidan pois, ja olisihan sillä pidentänyt vielä pinniksen käyttöikää jonkin aikaa, mutta toisaalta oli ihana siirtyä tällaiseen ison pojan versioon 😀

      Vastaa
  2. Jutta 20 helmikuun, 2017

    Meillä juuri 2-vuotta täyttäneellä tytöllä vielä Stokken pinnis. On niin kova pyörimään ja hyörimään unissaan, että saa vielä hetken jos toisenkin nukkua siellä. Yöt menee heräämättä ja iltaisin nukahtaa omiaan höpötellen. Viime yönä tosin herätti huutamalla kimeästi unissaan vauvaa. Synttärilahjaksi saadut nukke ja vaunut on ollut selvä hitti. 🙂

    Vastaa
    • Melina 20 helmikuun, 2017

      Hahha tai sitten se oli toive pikkusisaruksesta ;D
      Mä luulen, että meillä uniin vaikuttaa juurikin tuo nukahtamisen vaikeus. Nooaa joutuu usein nukuttamaan syliin, kun muuten siinä kestäisi helposti yli kymmeneen.. Nooakin pyörii paljon unissaan, mutta on ainakin toistaiseksi pysynyt sängyssään 🙂

      Vastaa
  3. Piia 20 helmikuun, 2017

    Meillä tyttö täyttää reilun kuukauden (!!!) päästä kaksi vuotta ja nyt on mietitty otetaanko laita pois pinniksestä vai ostetaanko heti suosiolla uusi sänky. Ja ei, meilläkään ei nukuta öitä heräämättä. Joskus harvoin näin voi käydä. Meidän neiti on syntymästään saakka ollut huono nukkumaan ts. usein heräilevää sorttia. Mutta parempaan suuntaan koko ajan! Tsemppiä teillekkin ?? Ja IHANA koti ❤️

    Vastaa
    • Melina 20 helmikuun, 2017

      Kiitos <3 Ja harmi kuulla, että teilläkin nukutaan huonosti :/ Mä en ole jaksanut asiasta stressata, kun nämä muutot varmasti kuitenkin olisivat taas vaikuttaneet uniin, mutta kyllä Minea nukkui täysiä öitä jo noin vuoden iästä eteenpäin.. Ehkä kesällä voisi ajatella jonkinlaista lempeää unikoulua, jos energiaa olisi silloin itellä enemmän 😀

      Vastaa
  4. Idis & Interiööri 21 helmikuun, 2017

    Voi kuinka iloinen huoneen omistaja kuvissa <3

    Meillä on jo isot muksut, joten kaikki äidin mielestä kiva hempeily on saanut väistyä. Nuorinkin halusi jo seinälle lumilaudan jne.

    Ihastelen teidän vaneriseinää ja lattiaa, onko tämä mikä sävy mikrosementistä? Meillä nääs menee lattia vaihtoon varmaan piakkoin ja mikrosementti kiinnostaa enemmän kuin mikään muu.

    Kivaa uutta viikkoa !

    Vastaa
    • Melina 21 helmikuun, 2017

      Meillä on Ecolanic-merkkinen mikrosementti ja sävy on meille toiveiden mukaan sekoiteltu vähän värikartan harmaata vaaleampi. Ilmeeltään mikrosementti on kyllä aivan täydellinen!
      Ihanaa viikkoa myös sinne 🙂

      Vastaa
      • Hanna 21 helmikuun, 2017

        Mäkin meinasin juuri tulla kehumaan teidän lattiaa ja vaneriseinää! Aivan ihanat värit ja materiaalit! Kuinka oletkin osannut valita! En koskaan kyllästy näihin teidän uuden asunnon postauksiin!

        Vastaa
        • Melina 21 helmikuun, 2017

          Voi että, kiitos tuhannesti!! Kuvia on tulevaisuudessa tulossa varmasti kyllästymiseen saakka 😀

          Vastaa
  5. Saikku 21 helmikuun, 2017

    Ihana huone!! Milla olette käsitelleet vaneriseinät?

    Vastaa
    • Melina 21 helmikuun, 2017

      Kiitos! Vanerit on hiottu ja lakattu kahteen kertaan täyshimmeällä lakalla 🙂

      Vastaa
  6. Elina 21 helmikuun, 2017

    Meillä keväällä 3v täyttävä nukkuu edelleen pinnasängyssä (Brion Two). Uusi sänky on kyllä ollut mietinnässä hänelle. Tosin hän mahtuu vielä hyvin pinnasänkyyn ja pääsee itse kiipeämään sinne ja sieltä pois. Musta pinnasänky nyt vaan mun mielestä sopii niin hyvin hänen huoneeseen eli sen puolesta ei ole ollut kiirettä uuden sängyn kanssa 😉

    Vastaa
    • Melina 22 helmikuun, 2017

      Jotkut pinnikset on kyllä niin tilavia että hyvin niissä mahtuu. Aika iso oli meiän Stokkekin, joten tää siirtyminen tässä vaiheessa oli ehkä osittain myös mun ite haluama 😀

      Vastaa
  7. Vivi 21 helmikuun, 2017

    Ihana pienen miehen huone ja reipas kaksivuotias! Meillä tytär 1v9kk nukkuu suht hyvin yönsä. Välillä kyllä kovaäänisesti vaihtaa asentoa ja jotain välihuutoja kuuluu, mutta pääsääntöisesti jatkaa uniaan itse. On lapsistamme ollut parhain nukkuja. Keskimmäinen kun siirrettiin tavalliseen sänkyyn, keksi hän sieltä kömpiä yöllä pois ja sitä menoa jatkuu edelleen, vaikka ollaan eskarilaisia jo! Tästä syystä itseänikin arvelluttaa pinnasängystä luopuminen, mutta varmasti lähempänä kahta ikävuotta vaihdetaan mummin vanhaan sänkyyn.

    Vastaa
    • Melina 21 helmikuun, 2017

      Kyllä meilläkin vielä Mineakin välillä tulee yöllä viereen, jos on nähnyt huonoa unta, ja kait lapset vain on niin erilaisia nukkujia, että opettamalla asia ei korjaannu. Ja miten ihanaa, että teillä on vanha sänky säilytetty! Siinä jos missä on tunnearvoa.

      Vastaa
  8. Tytti 22 helmikuun, 2017

    Aivan ihana tuo vaneriseinä! Tosi raikas! 🙂 oi odotan lisää kuvia 🙂

    Vastaa
    • Melina 22 helmikuun, 2017

      Kiitos tuhannesti! Tykkään kyllä kieltämättä itekin tästä vanerin lämpimästä tunnelmasta tosi paljon.

      Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.