Mikkelipuistossa + kaivataan Tampere-vinkkejä!

Heippa kaikille!

Ihanaa viettää jälleen viikonloppua kaikessa rauhassa kotona rennosti loikoillen :). Saimme vieläpä kivoja vieraitakin, kun mieheni vanhemmat tulivat eilen kyläilemään ja toivat mukanaan herkullisia itse tehtyjä kaalikääryleitä! Minä vietin eilen iltaa työpaikan virkistysillassa, jonne olimme suunnitelleet työkaverini kanssa leikkimielisen suunnistuskilpailun. Kirmailimme lähiympäristössä kartat ja valokuvat apunamme ja rastien välillä piti pohtia muutamia tehtäviä, kuten keksiä oma ruotsinkielinen snapsilaulu tai työhyvinvointiin liittyvä runo. Loppuillasta saunoimme, söimme hodareita ja tekemääni valkosuklaakakkua sekä lauloimme karaokea keskustan ravintolassa (paitsi en minä näillä laulutaidoilla!). Kiva ilta, mutta tänään olen kyllä kiitellyt sitä ettei näitä ole ihan kauhean usein ;)!

Kuvat on parin viikon takaa Mikkelin reissulta, kun kävimme mieheni isovanhempien luona ja samalla myös Mikkelipuistossa. Puistosta löytyy perinteiset hiekkalaatikko ja kiipeilytelineet lapsille, mutta paikan erikoisuus on valtava piha- ja puutarha-alue, jolta löytyy kymmeniä mallipuutarhoja istutuksineen, penkkeineen ja suihkulähteineen. Paikka on ihan loistava pihasuunnittelua tekevälle tai muuten vaan inspiraatiota haluavalle. Alueen puutarhat oli melko perinteisiä tyyliltään, joten huippumodernia pihaa suunnittelevalle puistosta ei ehkäpä niin monia ideoita löydy, mutta käymisen arvoinen paikka kuitenkin.

Mikkelin matkalta Minea sai isopapan tekemän uskomattoman ihanan pikkujakkaran. Viime käynnillämme kerroin isopapalle että olen ajatellut hankkia Minealle jostain jakkaran että olisi tytölläkin ikioma penkki huoneessaan, ja sellaisenhan se isopappa oli sitten tehnyt! Ihanaa kun jollain on taito tehdä käsillä lähes mitä vain, ja vielä yli 70 vuoden iässäkin!

Kotimaan matkailua jatketaan ensi viikonloppuna, kun lähdemme kyläilemään veljeni luokse Tampereelle. Suunnitelmissa on Ikeassa käynti, vaateshoppailua ainakin Cottonilla ja Stokkalla sekä ehkäpä Särkänniemen delfinaario. Tiedän teistä lukijoista löytyvän ainakin pari Tampereen seudulla asustajaa, ja nyt kaipailisinkin teiltä kullanarvoisia vinkkejä paikoista, jotka voisivat olla käymisen arvoisia. Veljeni ei ymmärrettävästikään ole se ihan paras opas mitä tulee lasten huvituksiin tai naisten hömpötyksiin :).. Löytyykö Tampereelta kenties kivempaa paikkaa kuin delfinaario, jossa Minea viihtyisi ja mistä tämä shoppailuhullu mama löytää pehmoisimmat neuleet ja näyttävimmät saapikkaat? Eikä haitaksi ole vaikka matkan varrelta sattuisi löytymään täydennystä Mineankin vaatekaappiin ;).

Kun tämä nyt pelkäksi pyytelyksi meni, niin toivoisin nöyrästi teidän kaikkien vielä käyvän täällä äänestämässä mun kollaasia Reima-kisan voittoon! Vielä sunnuntaina ehtii äänestää, ja myös äänestäjienhän kesken arvotaan Reiman lahjakortti. Varmasti löydätte Reimalta paljon kivaa talveen joko itselle tai pikkutaaperolle! Kiitos teille jo äänestäneille oxox!

0 Comments

  1. Elina /Elinamaista 21 syyskuun, 2013

    Me käydään aina Tampereella syömässä munkkeja Pyynikillä 😉 Ja sit tietty Stokkalla. Ps. Ihana tuo Minean mekko!

    Vastaa
    • Melina / Minishow 23 syyskuun, 2013

      Munkit ja muut herkut houkuttaa aina ;)! Pyynikillä voiskin kyllä käydä jos ilmat suosii.

      Vastaa
  2. Anonymous 22 syyskuun, 2013

    Hmm.. Minun pitäisi varmaan osata vinkata Tampere-kohteita, kun olen täällä koko ikäni asunut ja vuoden vanhan tytön äiti 🙂 Delfinaario on varmaan hyvä kohde, kuten myös Särkänniemen akvaario. Muut paikat siellä ei taida edes olla auki näin kesän jälkeen. Jos ulkopuistoilua Minea haluaa, niin Tammelan torin vieressä on iso Emil Aaltosen leikkipuisto, jota voin suositella.Pikku kakkosen leikkipuisto taitaa olla vielä remontissa Koskipuiston alueella.. Stockmann on hyvä sekä Cotton ja samaan ”kastiin” kuuluva Duetto Stockan naapurissa 🙂 Kandee käydä vielä tsekkaamassa remontoitu Koskikeskus, 3. Kerroksessa oleva angry birds-leikkialue on meidän tytön suosikki! Koskarista löytyy myös kivoja uusia liikkeitä ja ruokapaikkoja

    Vastaa
    • Melina / Minishow 23 syyskuun, 2013

      Viimeks me käytiinkin siellä Angry birdsissä ja Mineakin tykkäsi tosi paljon. Tammelan tori ei ookaan mulle tuttu (ainakaan nimeltä), mutta eiköhän veli sen tiedä tarvittaessa. Pikku Kakkosen leikkipuistokin olis kuulostanu kivalta..

      Vastaa
    • Anonymous 25 syyskuun, 2013

      iPad temppuilee, mutta lisään vinkkeihin vielä sisustusliike Kantriinan, joka on Laukontorin vieressä. Emil Aaltosen leikkipuiston lähellä on myös vastikään uusittu Sorsapuisto, josta löytyy aidattu leikkialue myös ja erilaisia lintuja jollei niitä ole viety jo talviteloille 🙂 Hämeenkatua kun liikkuu ees taas, törmää varmaan suurimpaan osaan liikkeitä, luulisin että ainakin Putiikki Rannalla kiinnostaa sinua. 🙂 Jos haluatte historian havinaa,kannattaa tutustua Finlaysonin alueeseen. Sieltä löytyy myös lastenkeskus Rulla, hyviä ruokapaikkoja ym. Onpa vaikea miettiä kotikaupunkiaan turistin näkökulmasta 😀 Nina

      Vastaa
    • Melina / Minishow 25 syyskuun, 2013

      Linnut olis tosi kiva, pitää googlata tai käydä kurkkaamassa olisko ne vielä siellä. Finlayson onki kivaa aluetta, veli asuu melko lähellä joten ton Rullankin vois katsastaa! Loppuukohan meiltä jo aika kesken näillä suunnitelmilla :)..

      Vastaa
  3. Laura 22 syyskuun, 2013

    Tämän äidin Tampereen-reissuilla on aina ollut pakko käydä Sucette-lastenvaateliikkeessä, mutta valitettavsti se on nyt lopettanut toimintansa. Toinen kiva lastenvaateliike on Kuopus (www.kuopus.fi), joka kannattaa käydä katsastamassa. Viime reissulla käytiin jopa museossa, kun vierailtiin Muumilaaksossa katselemassa Tove Janssonin alkuperäisiä muumipiirroksia. Tykättiin ja viihdyttiin kaikki, myös herra kaksivuotias.

    Vastaa
    • Melina / Minishow 23 syyskuun, 2013

      Museo ja Minea (tai mä ;)) ei kuulosta lupaavalta yhdistelmältä! Onkohan se Kuopus jossain keskustan tuntumassa, pitää googlaa..

      Vastaa
  4. Satu/Willa Fox 27 syyskuun, 2013

    Tähän piti vastata jo aikaa sitten, mutta nyt vasta muistin. 🙂 Minusta uusi hyvä shoppailukatu Tampereella on Aleksis Kiven katu, joka lähtee suoraan Keskustorilta Alarantaan päin. Sen varrella on kiva kahvila, Kaffila, Putiikki Rannalla, ID ja Dom Dom (jos tykkää modernista sisustustyylistä) ja Kantriina (jos tykkää romanttisemmasta sisustustyylistä). Kadun kun pääsee alas torin reunaan, siellä on laadukas vaateputiikki Kapteenska ja Kuopus-lastenvaateliikkeen toinen myymälä löytyy myös ihan läheltä Kehräsaaresta (suomalaiset merkit). Kuopuksen toinen myymälä löytyy sitten Hatanpään valtatieltä Koskikeskusta vastapäätä. Koskikeskuskin on muuten nykyään tosi kiva(remontin jäljiltä), siellä on mm. Bik Bok, Cubus, Selected ja Cartell, joissa usein piipahdan, unohtamatta kolmannen kerroksen pientä AngryBirds-puuha-aluetta lapsille.

    Vastaa
    • Melina / Minishow 27 syyskuun, 2013

      No sähän kirjotit kattavasti, kiitos siitä! Toi katu pitää kävellä läpi ihan ehdottomasti! ID mulla olikin jossain vaiheessa mielessä, mut olisin ehtiny jo unohtaa sen.. Mä sit kiitän / syytän sua jos löydän paljon kaikkee kivaa ;).

      Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.