matka varattu & lasten alevinkki (Lillis)

Jihuu! Meidän koko perhe suuntaa muutaman viikon päästä näihin kauniisiin maisemiin!
Kuva: thomascook.be
Jo keväästä asti olemme mieheni kanssa pohdiskelleet lomamatkaa johonkin lämpimään, mutta siedettävän lentomatkan päähän. Välillä mielessä on pyörinyt Viro ja Ruotsi, pääasia oli että rentoutumista olisi tiedossa. Harmiksemme omien töideni alku elokuussa (ja pikainen käynti kesäkuussa) sotki suunnitelmia sen verran että olimme jo lähes luopuneet ajatuksesta, kunnes yhtäkkiä tajusin töiden alkavan pian, ja lomailumahdollisuuksien vähenevän entisestään. Loistavasti samaan aikaan ystäväpariskuntamme suunnitteli myös matkaa ja tänään sitten yhdessä varasimme viikon löhöilyloman Turkkiin.
Kuva: nazar.fi
Näin myöhään varattaessa matkakohteiden suhteen ei ollut varaa nirsoilla, vaan tarjonta rajoittui lähinnä Espanjaan, Kreikkaan ja Turkkiin. Toiveitamme matkan suhteen oli mahdollisimman lyhyt lentomatka, lämpö, all inclusive -vaihtoehto ja mukava, mielellään neljän tai viiden tähden hotelli. Ystäviemme vanhempi lapsi on 11-vuotias ja hänen toiveissa oli aktiviteetit omalla hotellilla.

Melko nopeasti meille selvisi että eniten matkoja oli vielä jäljellä juurikin Turkkiin ja all inclusive -hotellit löytyivät lähes yksinomaan samaisesta maasta. Itse olisin mielelläni valinnut jonkun muun maan määränpääksemme, mutta helppous houkutti ja tottakai meidän kaikkien toiveet tuli ottaa huomioon. Hienommat hotellit Alanyassa ja Antalyassa alkoivat olla hinnaltaan kipukynnyksemme yläpäässä, joten päädyimme vähän pienempään kaupunkiin nimeltä Kusadasi. Löysimme lupaavalta vaikuttavan hotellin vesiliukumäkineen ja kylpylöineen, ja valitsimme perinteisen hotellihuoneen sijasta tunnelmallisen bungalowin.
Ajatukset juoksee jo täysillä lomamatkan suunnittelussa, mutta vielä pitäisi vähän aikaa malttaa nautiskella tästä Suomen kesästä. Onko teillä kokemuksia Turkista? Kusadasista kerrotaan olevan lyhyt matka ainakin Kreikan Samos-saarelle, valkoiseksi värjäytyneelle Pamukkale-vuorelle ja Efesoksen rauniokaupunkiin. Myös itse Kusadasissa on paljon nähtävää, kuten lintusaari, kaksi suurta vesipuistoa ja horisontissa näkyvä vuori. Ei kuulosta ollenkaan pahalta, vai mitä sanotte :)!
P.S. Kesäisistä tunnelmista vielä katsetta sen verran syksyyn että lastenvaateliike LILLIKSEN kaikki tuotteet (myös jo alennetut) saa tänään 50%:n alennuksella. Selailin valikoimaa nopeasti ja ainakin muun muassa Mini A Turea ja Mayoralia oli vielä runsaasti saatavilla. Minealle ehdin jo saada Booztilta keltaisen anorakin syksylle mutta muuten olisin ehdottomasti laittanut tilauksen menemään. Takeille kun jäi nyt hintaa vain vaivaiset kolmekymppiä!

6 Comments

  1. Anonymous heinäkuu 8, 2013

    Hyvää lomaa lämmössä teille! Me myös pian lähdemme joskin lämpötila on ehkä hiukan viileämpi(0 -12). Sopii meille ”lapsettomille” paremmin. tar jajamp

    Vastaa
    • Melina / Minishow heinäkuu 9, 2013

      Kiitos ja samoin teille! Meillekin olisi aavistuksen viileämpi lämpötila sopinut (Turkissa näyttää olevan noin 35) mutta saapahan viettää aikaa meressä ja altaalla.

      Vastaa
  2. Lefa heinäkuu 9, 2013

    ihanat maisemat! Mahtaa tulla lokoisa loma 🙂

    Vastaa
    • Melina / Minishow heinäkuu 9, 2013

      Hope so! Nyt kova kuntokuuri ennen matkaa niin matkalla voi keskittyä syömiseen 😀

      Vastaa
  3. Laura heinäkuu 9, 2013

    Oi, mahtavaa! Parissa viikossa ehtii vielä hyvin hoitaa kuntoon kaikki rokotukset ja muut selvittelyt ja sitten vaan nautitte :). Veikkaan, että töihinpaluun jälkeen matkustelu vaatii jo vähän enemmän järjestelyä, joten nyt onkin ihan paras aika lähteä matkaan.

    Vastaa
    • Melina / Minishow heinäkuu 9, 2013

      Kyllä, eilen rynnättiinkin heti passikuviin ja tiedossa olisi vielä ties mitä. Vaikka Suomessakin kesä on parhaimmillaan niin nyt on erinomainen aika matkustaa. Talviaikaan lämpöä saa hakea jo paljon kauempaa..

      Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.