maatilalla & raparperipiirakka

Lauantaiterkut!
Meillä on puuhailtu ja touhuttu kaikenlaista parin viime päivän aikana, kun veljeni tuli vierailemaan viikonlopuksi. Eilen pääsin itse vähän rentoutumaan ja shoppailemaan tyttöjen kesken Muodin yö -tapahtumaan. Vaatekaupat oli auki klo 23 asti ja kaikissa liikkeissä oli hyviä tarjouksia, joten eihän sieltä tyhjin käsin kotiin lähdetty. Oli rentouttavaa kerrankin kiertää kauppoja ilman että aikataulut painoivat mielessä tai Minea hoputti rattaissa, ja erityisesti nautin ravintolaillallisesta täydessä rauhassa.
 
Nämä kuvat on torstailta käydessämme Äijälän perhekodissa. Perhekoti on idyllinen maatila 5 km Jyväskylästä, joka tarjoaa asuinpaikkoja vajaakuntoisille ja tukea tarvitseville sekä järjestää silloin tällöin erilaisia tapahtumia. Perhekoti myös ylläpitää puutarhaa, jolta meidänkin mukaan lähti muutama oksa raparperia. Raparperit muuntautuivat viikonlopun aikana piirakaksi, kun kokeilin kirpeän ja makean yhdistelmää omalla reseptillä.
 

Raparperipiirakka marengilla


Pohja:
125 g voita
1 dl sokeria
1 kananmuna
2 1/2 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
2 tl vaniljasokeria
Täyte:
noin 3 raparperin oksaa
2 valkuaista
1 3/4 dl sokeria
2 tl vaniljasokeria


Vatkaa pehmeä voi ja sokeri vaahdoksi. Lisää muna hyvin vatkaten. Lisää keskenään sekoitetut jauhot ja painele voideltuun vuokaan.
Keitä pilkottuja raparperejä sen aikaa, että ne hieman pehmenevät. Vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi ja lisää loppuvaiheessa sokerit. Asettele raparperit ja marenki piirakkapohjan päälle ja paista 175 asteessa noin 20 minuuttia. Nauti jäähtyneenä!
 
Alun alkaen lähdimme perhekodille Minean ja parin ystävän kanssa katsomaan maatilan eläimiä. Isosta aitauksesta löytyi mustia ja valkoisia lampaita ja pienemmästä kanoja. Minea oli molemmista aivan innoissaan ja määki ja kotkotti eläinten kanssa kilpaa. Viime päivinä tytöllä on ollut melkoista vierastusta, ja se näkyi nytkin, kun vieraan ihmisen ollessa näköpiirissä meni sormi suuhun ja tuli kiire äitin luokse. Talossa sisällä käydessämme alkoi jo jännittämään niin paljon, että itkuhan siitä tuli.
Olen täysin ihastunut haaleaan turkoosiin ja sävy sattuu vielä sopimaan Minealle erityisen hyvin. Vai mitä sanotte tästä uudesta Benettonin neuletakista? Hätäpäissäni ostin myös Hennesistä pihatouhuihin ja puistoiluun kangaskengät ja samasta kuosista suloisen lippiksen.

Laitan omista eilisistä ostoksista sovituskuvia, kunhan saan aikaiseksi puettua jotain muutakin kuin pihatöihin sopivat vaatteet. Täällä nimittäin jatkuu vielä huomenna (ja varmaan pitkällä tulevaisuudessakin) pihan myllertäminen, ruohon kasvatus ja kukkien istutus.

Leppoisaa sunnuntaita!

0 Comments

  1. Lefa toukokuu 25, 2013

    hih mäkin oon just ostanut haaleaa turkoosina pari neuletta itselleni, tiimi 🙂 söpö tuo pieni Minea, niin söpö!

    Vastaa
  2. Laura Simola toukokuu 26, 2013

    Miten mä voin missata muodinyön? En käsitä! No säästyipä ainakin rahat 🙂

    Vastaa
    • Melina / Minishow toukokuu 26, 2013

      Melkein missasin itekin ja ystäväkin manasi, ettei ollut missään törmännyt mainoksiin. Tätä se on kun ei tule Keskisuomalaista.. 🙂

      Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.