Liikkumisen uudet tuulet

housut / H&M, 
paita / Tommy Hilfiger

Viime aikoina päässä on pyörinyt vain ja ainoastaan yöheräilyt, unikoulut ja imetys tai ei-imetys. Tähän ajatusmaailmaan oli kiva saada jotain vaihtelua, joten Minea päätti viime perjantaina lähteä oikein kunnolla konttaamaan. Jo pitkään Minea on ryömimiseen kyllästyneenä heijannut itseään edestakaisin konttausasennossa ja ottanutkin muutaman konttausaskeleen, mutta kunnon konttaamiseksi sitä ei ole voinut sanoa. Nyt meno on kuitenkin melkoista eikä tyttö pysy hetkeäkään paikoillaan. Yritin kuvata Minean konttausta, mutta tottakai kamera kiinnosti enemmän kuin houkuttimeksi laitettu kännykkä.

Toinen viikonlopun aikana tapahtunut harppaus liikkumisessa oli pystyyn nouseminen. Päiväunilta heräsi tyttö, joka oli puolimatkassa kipuamassa sänkynsä laitaa pitkin. Lopputulos oli polviseisonnassa sängystä tukea ottava naurava tyttö. Taitaa olla opetellut näitäkin taitoja yöllä nukkumisen sijaan.

0 Comments

  1. Lefa 17 syyskuun, 2012

    Voi pientä, se kasvaa niin vauhdilla että kohta se voi jo kontata tänne Sydneyyn meidän luo!!! Jooko? <3 Erihienoa konttausta! Hyvä Miude!

    Vastaa
  2. Zayra Halme 18 syyskuun, 2012

    Hyvä Minea, siitä se lähtee 🙂 toi tukka on mielettömän söpö!

    Vastaa
  3. Melina Matikka 18 syyskuun, 2012

    Tukka on kyllä melkoinen etukiehkura. Sitä piti jo leikatakin kun ois muuten ollu jatkuvasti silmillä. 🙂

    Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.