asu tennareilla

Minusta taisi tulla täksi kesäksi aikamoinen raitafani. Yhtäkkiä huomasin kaapistani löytyvän paitaa ja jakkua raidoissa, puhumattakaan tummansinisistä ja valkoisista vaatteista ja niiden yhdistelmistä. Kaiken kukkuraksi haussa on vielä ollut raidallinen neulemekko ja sellaisen ehkä jopa viime sunnuntaina löysinkin. Tämän trikoisen raitapaidan ja kuvan tummansiniset farkut tilasin H&M:ltä alennuksien aikaan vuodenvaihteessa, ja ne on olleet kovassa käytössä siitä lähtien. Paljon on tullut pidettyä myös Gina Tricotin neuletakkia, josta aloin neulomaan ruskeaa, omaa versiotani viime keskiviikkona. Saapa nähdä, mitä lopputuloksena saan aikaan, kun käytössäni ei ole minkäänlaista ohjetta.
LV:n Eva-clutch oli ihka ensimmäinen ostokseni Helsingin Vuittonin liikkeestä. Laukku viettää ensi kuussa jo 4-vuotispäiväänsä ja silti näyttää lähes uudelta! Tällä hetkellä haaveissa olisi vähän tilavampi nahkainen laukku Mulberryltä, Celineltä tai Pradalta työlaukuksi, mutta sitä saan varmasti odotella vielä ensi syksyyn ja omaan työhönpaluuseeni. Onneksi nykyään ei tule kovin usein käytyä Helsingissä niin ei kasva houkutuksetkaan liian suuriksi.
Minean kanssa touhutessa käytännölisintä on pitää hiuksia kiinni ja siihen tarkoitukseen kivaa vaihtelua tuo erilaiset lettikampaukset ja Glitteristä hankittu nutturavalkki. Hieman haasteita luo raskauden jälkeinen hiustenlähtö, kun nyt jo vähän kasvaneet pikkuhiukset töröttävät joka suuntaan eivätkä halua millään pysyä pään myötäisesti. Harkitsin jo otsatukan leikkaamista, sellainen kun minulla melkein tällä hetkellä onkin, mutta ainakin vielä olen pitäytynyt tasapitkässä. Onko muille käynyt samanlaista hiuskatoa ja kuinka nopeasti ne kasvoivat takaisin? Nämä kuvat on muuten otettu uudella 50mm objektiivilla, josta vähän jo vihjailin aiemmin. Itse ainakin huomaan eron entiseen ja tykkään tosi paljon!

0 Comments

  1. Jenna toukokuu 15, 2013

    Kaunis asukokonaisuus! Raikas! 🙂

    Vastaa
    • Melina / Minishow toukokuu 15, 2013

      Kiitos! Näillä keleillä uskaltaa jo neuletakin jättää kotiin. 🙂

      Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.